Tämän artikkelin aihe kuuluu kaanoniin.

Turbolaser

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 19. huhtikuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Tämä on artikkelin kaanonversio.  Paina tästä lukeaksesi artikkelin Legends-versiota. 
Wiki.png

Tämä artikkeli tarvitsee lisää lähteitä ja/tai esiintymisiä.

Ole hyvä ja päivitä lähteet ja esiintymiset, ja poista sitten tämä huomautus.

Laskimme 30 kapinallisalusta, lordi Vader, mutta ne ovat niin pieniä, että ne väistävät turbolasereitamme.
―Keisarillinen luutnantti Darth Vaderille Yavinin taistelun aikana[lähde]

Turbolaser oli voimakas laserkanuuna suurilla aluksilla ja avaruusasemilla, kuten ensimmäisellä[1] ja toisella Kuolemantähdellä.[2] Turbolasereilla varustettuja avaruusaluksia olivat muun muassa Tantive IV[3] ja Malevolence.[4]

Turbolaserin tehokkuus heikkeni merkittävästi ammuksen liikkuessa planeetan ilmakehän läpi, mikä teki niistä pitkälti tehottomia jopa suojaamattomia kohteita vastaan. Tätä vaikutusta pystyi kuitenkin lievittämään siirtämällä alusta syvemmälle planeetan stratosfääriin.[5]

Joillakin turbolasereilla oli lyhyt kantama, esimerkiksi Supremacyn aseilla, jotka eivät voineet vahingoittaa Raddusia pitkältä etäisyydeltä.[6]

Sisäkehän kuussa Cyndassa kaivettu torilidi oli tärkeä resurssi turbolaserille.[7]


Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]